Kukkukivi
Loviisan suosittu näköalatorni tarjoaa näkymät aina Svartholman merilinnoitukselle asti.
Loviisa kukoisti kylpyläkaupunkina 1860-luvulta aina Suomen itsenäistymiseen asti. Luonnonhelmassa kävely eli ”spatseraus” oli tärkeä osa kylpylävieraiden päivittäistä ohjelmaa. Kaupungin keskelle nouseva uljas harju tarjosi silloin kuten myös tänään siihen kauniit puitteet. Tänne harjun eteläpuolelle ison kiven päälle rakennettiin kylpylävieraita varten Kukkukiven näköalatorni vuonna 1906 jota myöhemmin on kutsuttu Suomen kauneimmaksi näköalatorniksi.
Kukkukiven historiaa
Nykyisen valurautaisen näköalatornin edeltäjä oli puurakenteinen yksikerroksinen paviljonki joka rakennettiin Kukkukivelle vuonna 1886. Tällöin myös harjun kävelypolkuja laajennettiin niin, että ne uloittuivat kaupungin keskustasta koko harjun halki. Kylpylävieraiden päivittäiseen hoito-ohjelmaan nimittäin kuuluivat kävelyt näköalatornille ja sen tarjoamista maisemista nauttiminen. Puupaviljongin kunnon heiketessä päätettiin sen tilalle rakennetaan näyttävä arkkitehti K. Hjeltin kolmikerroksinen valurautatorni, jonka reunuksia koristavat oravat ja linnut. Torni kohoaa 49 metrin korkeuteen merenpinnasta ja kauniina päivänä näkymät ulottuvat niin Svarthoman merilinnoitukselle kuin ydinvoimaloille saakka. Talvisodan ja jatkosodan aikana Kukkukiven näköalatorni toimi tähystyspaikkana. Täällä lotat päivystivät ilmahyökkäyksiä ja tekivät hälytyksen uhan lähestyessä. Ilmahälytyksiä Loviisassa koettiinkin sotavuosina noin 800 kpl. Kiivetessäsi Kukkukiven näköalatorniin huomaatkin, että ympäröivät kookkaat männyt ovatkin latvattomia. Männyt saivat uhrata latvansa kiikaroivien lottien paremman näkyvyyden tähden. Kukkukiven näköalatorni oli myös jonkin aikaa osa Struven linjaa.
Kukkukiven näköalatorni 1910-luvun alussa. Tällöin näköala oli täysin esteetön koska puut oli vasta istutettu harjulle.
Loviisan Kirkko
Loviisan punatiilinen uusgoottilaista tyylisuuntausta edustava ristikirkko kaupungin keskustassa kertoo osaltansa tarinaa kaupungin uudelleenrakentamisesta vuoden 1855 palon jälkeen. Tätä mahtavaa kirkkoa väistää jopa vanha valtatie ja moni mieltääkin Loviisan kaupunkina jossa melkein ajetaan kirkkoon sisälle.
Kaikkien tiekirkkojen äiti on paistatellut punatiiliään kevätauringossa jo 156 vuotta
Vuoden 1855 suurpalo tuhosi suuren osan Loviisan kaupungista. Myös silloinen puukirkko joka sijaitsi nykyisen Brandensteininkadun ja Mariankadun risteyksen paikkeilla tuhoutui. Tarvittiin siis uusi kirkko. Kaupungin uudelleenrakentamisen keskiössä oli ajatus siitä, että keskustan rakennukset pitkälti rakennettaisiin kivestä jotta vältettäisiin laajat tulipalojen leviämiset tulevaisuudessa.
Arkkitehti Georg Theodor Chiewitz sai tehtäväkseen suunnitella useimmat keskustan uudelleenrakennukseen liittyvät rakennukset piirsi myös kirkon ensimmäiset suunnitelmat vuonna 1857. Nämä suunnitelmien pohjalta kirkkorakennuksen kuitenkin todettiin olevan liian mahtipontinen ja kallis. Chiewitz kuoli vuonna 1862 ja Julius Basilier joka toimi Chiewitzin assistenttina ja teknillisena asiantuntijana piirsi alkuperäisten suunnitelmien pohjalta pienemmän ja halvemman version jonka pohjalta kirkko rakennettiin. Kirkon lopullinen hinta kuitenkin ylitti mittavasti alkuperäisen budjetin.
Kirkko on rakennettu punatiilestä, suuri osa tiilistä tuotiin Svartholman merilinnoituksesta. Kirkko on ristikirkko jonka itäisen sisääntuloa koristaa 54 metriä korkea kellotorni. Kirkon kellot pelastettiin vuonna 1855 palaneen kirkon kellotornista eli ne ovat peräisin jo 1700-luvulta. Palaneesta kirkosta pelastettiin myös alttaritaulu Kristus Kirkastusvuorella, jota pidetään Bernt Godenhjelmin maalaamana. Taideteosta voi ihastella pohjoisen sisäänkäynnin yläpuolella. Eteläistä sisäänkäyntiä vastaavasti koristaa palaneesta kirkosta pelastettu krusifiksi ja sakastin messinkikruunu. Näiden aarteiden lisäksi kirkossa on 1600-luvulta peräisin oleva kastemalja ja 1720-luvun aikaiset ehtoolliskalkki ja öylättilautanen. Nämä kaikki pelastettiin Haminan kirkosta Turun rauhan solmimisen aikaan. Rauhansopimus merkitsi sitä, että Ruotsin ja Venäjän välinen raja siirtyi Ahvenkoskelle ja Ruotsin itäisimmät ja tärkeät tapulikaupungit Viipuri ja Hamina menetettiin Venäjälle. Loviisan kirkon esineistön kruunaa kuitenkin ensimmäinen suomenkielinen kokonaisvaltainen Raamattu vuodelta 1642.
Loviisan kirkossa ei ole perinteistä alttaritaulua vaan korkean kirkkoholvin alle on pystytetty ylösnousseen Kristuksen patsas. Tämä on kipsijäljennös tanskalaisen Bertel Thorvaldsonin alkuperäisteoksesta vuodelta 1838 jonka alkuperäisversio löytyy Köpenhaminan tuomiokirkosta. Loviisan kirkon patsaan kädet toki näyttävät olevan hieman alkuperäispatsaan käsiä alempana. Alunperin arkkitehtien ajatus oli, että alttarikupolin yläpuolella oleva lasinen torni valaisisi alttaria ja Kristuspatsasta niin, että kirkkokansa näkisi sen hyvin koko kirkkosalista. Pian kuitenkin huomattiin, että messut ja kirkolliset tapahtumat harvoin osuivat valoisaan aikaan. Vuonna 1921 kirkkoon saatiin sähköt ja valaistusongelma pystyttiin näin ratkaisemaan.
Loviisan kirkon urut ovat vuodelta 1898 ja urkumestarin Jens Zachariassenin tuotantoa. Ne ovat Zachariassenin toiseksi suurimmat urut, opus 92 ja suurimmat nykypäivään asti säilyneet Neuvostoliiton tuhottua Viipurin tuomiokirkon urkuineen. Urut peruskorjattiin ja uudistettiin vuonna 1970 Hans Henrichin ja Urkurakentamo Veikko Virtasen toimesta. Alunperin 35-äänikertaiset urut ovat nyt 44-äänikertaiset.
Vuoden 2011 peruskorjauksen yhteydessä kirkon penkit joihin mahtuu noin 1000 henkilöä maalattiin. Aikataulu oli niin tiukka, että maali ei ehtinyt kuivua kunnolla vaan ensimmäisen kirkollisen tapahtuman jälkeen penkkeihin oli ilmestynyt useita pyllykuviota. Käytiin moniuloitteista keskustelua siitä pitäisikö pyllykuviot säilyttää mutta lopulta suoritettiin korjausmaalaus ja kuviot jäivät elämään ainoastaan valokuviin ja tarinoihin.
Kolme hautausmaata keskellä kaupunkia
Loviisan Myllyharjun siimeksestä löytyy kolme hautausmaata jotka kätkevät itseensä valtavasti historiaa, tarinoita ja tunnelmaa.
Vanha hautausmaa
Jean Sibeliuksen isovanhemmat Johan ja Katarina Fredrika sekä hänen setä Carl Edvard ja täti Evelina Sibelius viimeinen tyyssija löytyy Loviisan vanhalta hautausmaalta
Loviisan vanha hautausmaa harjun itäisen rinteen suojassa perustettiin jo vuonna 1748 kun kaupungin linnoitusten rakentaminen oli aloitettu vuonna 1747. Voidaan sanoa, että hautausmaa oli on sijainniltaan vallankumouksellinen sen ollessa ensimmäisiä hautausmaita jotka perustettiin terveyssyistä kaupungin ulkopuolelle. Kuninkaallinen määräys hautausmaan sijainnista taajamien ulkopulella annettiin vasta 1805. Hautausmaata ympäröi ensin hirsiaita. Hirsiaita kuitenkin tuhoutui Kustaa III vallan aikana käydyssä sodassa vuosina 1788-1790 ja hirret käytettiin lopulta polttopuuna. Nykyinen kiviaita, joka on symmetrisesti niin 1,3 metriä leveä kuin korkea, rakennettiin tämän sodan jälkeen. Hautausmaita ympäriövillä muureilla ja aidoilla oli aikoinaan kolme tehtävää; erottaa siunattu maa muusta maasta, pitää kuolleet henget hautausmaan muurien sisäpuolella ja pitää kirkon virkamiesten laiduntavat kotieläimet hautausmaa-alueen sisällä.
Muistomerkkejä hautausmaalla on 1150 kappaletta ja arvioiden mukaan 270 vuoden aikana hautausmaalle on haudattu noin 3000 vainajaa. Täältä löydät monen kaupungin historiaan vaikuttaneen henkilön haudan tai muistokiven. Esimerkiksi kirjailija Runar Schildt, muotokuvamaalari Nils Schillmark ja kauppias Elias Unonius on haudattu Loviisan vanhalle hautausmaalle. Elias Unonius rakennutti tänne mausoleumin tänne vuonna 1774 hänen poikansa haudaksi. Tässä haudassa lepää Unoniuksen ydinperheen lisäksi lähisukulaisia ja on 20 henkilön viimeinen leposija. Unoniuksen sukuhaudan lisäksi hautausmaalla oli aikoinaan kaksi muutakin mausoleumia. Ne eivät kuitenkaan ole säilyneet nykyaikaan asti.
Kauppias – ja laivanvarustajasuku Sucksdorffin hautakiviä
Kauppias- ja laivanvarustaja Elias Unoniuksen perheen mausoleum
Muotokuvataiteilija Nils Schillmarkin muistolaatta. Tarkka hautapaikka ei ole tiedossa
Sisällissota runteli myös Lovisaa ja hautausmaalta löytyy niin valkoisten kuin punaisten joukkojen kunniaksi kohotetut muistomerkit. Valkoisten muistomerkin on suunnitellut Eeva Kuhlefelt- Ekelund ja punaisten muistomerkin suunnittelija on Gustaf Strengell.
Uusi hautausmaa
Loviisan uusi evakelisluterilainen hautausmaa on perustettu Myllyharjun läntiselle puolelle vuonna 1935. Hautausmaan perustaminen tänne ei ollut itsestäänselvää vaan sitä vastustettiin intohimoisesti useammalta taholta koska sen katsottiin tuhoavan harjun luontoa.
Uudella hautausmaalla sijaitsee 1951 paljastettu Hilding Ekelundin suunnittelema sankarihautamuistomerkki Pro Patria joka kunnioittaa isänmaamme puolesta talvi- ja jatkosodassa kaatuneita. Muistomerkki sijaitsee Bengt M. Schallinin suunnitteleman sankarihautausmaan itäisessä osassa.
Vuonna 1984 rakennettu ja lovisalaisarkkitehti Kalevi Ilosen suunnittelema siunauskappeli on uuden hautausmaan keskipiste. Sen eteläpuolella on hautausmaan uurnalehto ja muualle haudattujen muistokivi joka on jouluna ja pyhäinpäivänä pysäyttävä näky kun sadat sytytetyt kynttilät pimeässä luovat kuvan korkeasta lyhtyjen aallosta harjun metsikköä vasten.
Vuonna 1952 Rautatiekatu 21 rakennettiin rintamamiestaloa. Perustuskaivausten yhteydessä tontilta löytyi 40 vainajan joukkohauta. Tultiin siihen tulokseen, että vainajat olivat eläneet 1700-luvulla ja olleet rakentamassa Loviisan linnoituksia ja kuolleet tauteihin tai tapaturmiin ja haudattu kauas asutuksesta. Hiljaisuudessa ja salaa nämä vainajat sitten haudattiin uuden hautausmaan pohjoismuurien sisäpuolelle. Tästä tapahtumasta kertoo yli puolisataa vuotta myöhemmin kivimuuriin kiinnitetty muistolaatta.
Ortodoksinen hautausmaa metsän siimeksessä
Varhaisin kirjallinen merkintä Loviisassa toimivasta Jumalansynnyttäjän Kasanilaisen ikonin kirkosta on vuodelta 1795. Tästä merkinnästä ilmenee, että tämä ortodoksinen kenttäkirkko kuului Haminassa majailleelle Velikolutskin muskettirykmentille. Vuonna 1833 rykmentin sijoituspaikaksi tulee Loviisan Svartholma ja sieltä kenttäkirkko siirtyy 1755 rakennettuun upseerikasarmiin jossa se toimii edelleen. Nykyisin tämä Loviisan ortodoksinen kirkko on melkoinen harvinaisuus, sillä se on yksi kolmesta Suomessa säilyneestä ortodoksisesta kenttäkirkosta.
Ortodoksiseurakunta tarvitsi pyhäkön lisäksi hautausmaan. Ortodoksi hautausperinteessä vaalitaan usein rauhaa ja luonnonmukaisuutta. Täten Loviisan metsähautausmaa on ihanteellinen ja perinteitä kunnioittava viimeinen leposija. Ortodoksisessa hautausperinteessä puuristit ovat yleisesti käytettyjä ja niiden kaaduttua ne nostetaan hautakummulle maatumaan. Hautoja ei tämän tyyppisellä metsähautausmaalla hoideta kuten evakelisluterilaisessa perinteessä vaan niiden annetaan muotoutua luonnon mukana. Vainajille tosin voidaan rakentaa symbolinen asunto eli grobu (krobu tai kropnitsa). Tällainen löytyy myös Loviisan ortodoksiselta hautausmaalta.
Ortodoksisesta perinteestä hautausmaalla kertoo myös Johannes Karhun rakentama Serafim Sarovilaisen tsasouna eli rukoushuone sekä matkamiehen risti. Pyhittäjä Serafim Sarovilainen oli venäläinen munkki joka eli vuosina 1759-1833. Johannes Karhu toimi eläessään Loviisan ortodoksisen kirkon isännöitsijänä.
Loviisan ortodoksinen hautausmaa on kirjattujen tietojen mukaan ollut käytössä 1840-luvulta asti mutta uskotaan, että jo Suomen sodan aikana (1808-1809) hautausmaalle on haudattu venäläisiä sotilaita rivihautaan, josta kielii hautausmaan läntisen osan kumpuileva maasto.
Hautausmaan tunnetuin vainaja lienee Arseni Terichoff. Hän oli Loviisan viimeinen purjealusten suurvarustaja. Hänen kauppiastalonsa torin laidalla toimii nykypäivänä apteekkina ja hänen veljensä Paul Terichoffin kauppiastalo toimi pitkään postitalona. Molemmat rakennukset kuuluvat Loviisan kaupungin jälleenrakennusaikakauden rakennuksiin ja ne on rakennettu vuonna 1861.
Kartta & Kompassi 